Rajat merkitsevät


20,00 € 29,00 €
sis. 10 % ALV

Kirja: Rajat merkitsevät - Yhteisö, rajat ja arvottaminen


Määrä
499 tuotetta varastossa. Toimitus 5-10 arkipäivää

Rajat merkitsevät -teos puolustaa nimensä mukaisesti rajojen ja rajanvedon merkitystä ihmiselämälle. Se lähtee liikkeelle yleisestä havainnosta, jonka mukaan länsimaiset yhteiskunnat ovat vieraantuneet rajoista ja rajan vetämisestä, mikä näkyy inhimillistä elämää merkityksellisesti jäsentävien perustavanlaatuisten erotteluiden ja rajojen kyseenalaistamisena. Teoksessa kuvataan kulttuurisiksi ihanteiksi nousseita rajattomuutta, avoimuutta ja siihen läheisesti liittyvää arvottamisen kieltämistä, ja analysoidaan näiden poliittisia, kulttuurisia, yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä vaikutuksia. Rajat ja rajan vetäminen osoittautuvat tärkeiksi tekijöiksi niin kansanvaltaisen ajattelutavan ylläpitämisen kuin yksilön identiteetin kehityksen kannalta.

Frank Furedi on sosiologian emeritusprofessori Kentin yliopistossa Englannissa. Hänet tunnetaan myös yhteiskunnallisena keskustelijana ja kolumnistina. Furedi on kirjoittanut lukuisa artikkeleita ja julkaissut yli 25 kirjaa. Hänen tuotantoonsa kuuluvat mm. teokset How Fear Works: Culture of Fear in the Twenty-First Century(2019), 100 Years of Identity Crisis: Culture War Over Socialisation (2021) sekä syyskuussa julkaistava The Road to Ukraine: How the West Lost its Way (2022).

Hinta sisältää postikulut.

Jaa käyttämällä suosikkipalveluasi



Muut vaihtoehdot
Tuotteen tiedot
Mallinumero: Furedi2022
Paino: 556 g